keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Valokuvaus ja kuvausjärjestelyt, toinen viikkokooste

Lähdimme toteuttamaan suunniteltuja kuvauksia. Harjoittelimme kuvienottoa ja järjestelimme kuvausrekvisiittaa eri tavoin. Pääosana kuvauksissa oli kuivakakku.

Taustana käytimme edellisellä viikolla maalattuja taustoja. 
Asettelimme kuvausvalon eri kohtiin, jotta saisimme tiettyyn kohtaan kohdevaloa. Valon avulla pystyy muuttamaan kuvaa.

Kuvasimme kuivakakkua mansikoiden ja mustikoiden kanssa. Harjoittelimme valon tuomista kuvaan eri tavoin. 





Emme onnistuneet RAV -kuvan saamisessa, vaikka asetuksista sen olimme valinneet.
(Kuvia ei ole muokattu.)



Salon yläkoulun 9- luokkalaiset kävivät kyläilemässä koululla. He seurasivat meidän työskentelyä ja saivat itsekin kokeilla kuvausta.
Kuvauksissa teemana piknik. 




Lightroomilla muokkasin muutaman piknik kuvan. Oli hieman haastavaa muokata ohjelmalla, jota ei ole ennen käyttänyt. Testailin kaikkia toimintoja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti